Kirsi Kostamon kirjoittama artikkeli on julkaistu Rannikon Puolustajassa 4/2022.

Parin koronapandemian takia hiljaisemman vuoden jälkeen Suomenlinnan rannikkotykistökillan
toiminta palautui ’normaaliin’. Kuivasaaressa järjestettiin useita talkoita ja kolme
yleisöviikonloppua, joilla retkeilijöiden oli mahdollista tutustua joko saaren sotahistoriaan tai
luontoon. Järvössä järjestettiin lastenleiri ja talkoiltiin. Killan aluskalustoa kunnostettiin
suunnitellusti ja M/S Kuivasaari oli mukana kesän aikana järjestetyllä kansimieskurssilla.

Avovesikausi alkoi alusten kunnostamisella

Killan merellinen toiminta alkoi keväällä killan käytössä olevien alusten kunnostamisella
Upinniemessä ja Santahaminassa. Vuoden 2022 avovesikaudella killalla oli käytössä MPK ry:n
omistama M/S Kuivasaari, jota kunnostettiin huhti-toukokuussa Upinniemessä uusimalla mm. sen
tutkajärjestelmä ja puhdistamalla ja maalaamalla aluksen pohja. MPK ry kustansi uudenaikaisen
tutkajärjestelmän alukselle ja kilta huolehti järjestelmän asentamisesta. Killan omistama M/S
Ahven puolestaan koki Santahaminassa kevätkunnostuksen, moottorin huollon ja sisätilojen
korjailua. Myös Santahaminan ja Kuivasaaren välillä liikkuvalle Master-veneelle tehtiin
perusteellinen kevätkunnostus.

Kansimieskurssin pelastautumisharjoitus alkamassa Radioniemessä, Santahaminassa.
Kuva: Tapio Jukonen

M/S Kuivasaaren käyttö yhdysaluksena Santahaminasta Kuivasaareen ja tukialuksena MPK:n
kursseilla ei toteutunut suunnitellusti v. 2022 pätevien päälliköiden puuttuessa. Alusta käytettiin
kuitenkin linnakeveneiden kansimieskurssilla. Käytännössä kaikki Kuivasaaren talkoot ja
opastusviikonloput toteutettiin tukeutuen killan muuhun aluskalustoon. Uskotaan, että M/S
Kuivasaari saadaan laajemmin käyttöön ensi vuonna, kun se palautuu takaisin huvialusrekisteriin ja
sen päällikkyysvaatimukset helpottuvat.

Järvössä lastenleiri

Järvön kiltamajalle tehtiin kesän mittaan pieniä ylläpitohommia. Juhannuksena järjestettiin
perinteiset juhannusjuhlat sisältäen mm. yhteisruokailun. Myös lastenleiri järjestettiin tänä
vuonna parin vuoden koronatauon jälkeen. Leirillä lapset pääsivät tutustumaan rajavartioston
toimintaan ja Upinniemen varuskuntaan, minkä lisäksi leiriläisille oli järjestetty monipuolista
mereistä toimintaa. Ja jälleen kerran lastenleirin kantava periaate ’yhtä monta lasta palautetaan
kuin mitä leirille tulee’ toteutui.

Järvön lastenleirillä tutustuttiin Upinniemeen ja sen aluskalustoon. Kuva: Ari Orpana

Elokuussa järjestettiin puutalkoot ja valonjuhlat. Talkoissa saareen kuljetettiin 13m3 polttopuuta,
joka kärrättiin saaren läpi kiltamajalle. Huiman homman jälkeen vietettiin porukalla valon juhlaa ja
nautittiin saariston pimenevistä kesäilloista.

Kuivasaaressa sekä talkoita että yleisöretkiä

Killan toiminta Kuivasaaressa alkoi toukokuun lopulla järjestetyillä talkoilla, joissa katsastettiin
saaren kuntoa talven jäljiltä ja uusittiin huussi biovessaksi. Uudet vessat helpottavat jätehuoltoa
ulkosaaristossa erityisesti yleisöretkien osalta. Kesän aikana järjestettiin talkoita kuukausittain ja toteutettiin erilaisia kunnostushommia, kuten tykkien huoltoa ja vanhan öljysäiliön katon
uusiminen, mutta myös luonnonhoitoa.

Kiltalaiset huoltamassa vanhan kasarmin eteen sijoitettua 88 itk 37. Kuva: Kirsi Kostamo

Yleisöretket järjestettiin 23.–24.7, 6.–7.8 ja 20.–21.8, jolloin saareen pääsi sekä tykki- että
luontoretkelle Helsingin keskustasta Royal Linesin aluksilla. Päivittäin järjestettiin kaksi retkeä,
joiden aikana osallistujilla oli mahdollisuus nauttia myös Rannikkosotilaskotiyhdistyksen
virkistävistä herkuista tai hankkia rannikkotykistön historiaan liittyvää kirjallisuutta. Kauden
uutuustuotteet killan tuotemyynnissä olivat Obuhov-tykin kuvalla varustetut ostoskassit ja
termosmukit. Yleisöretket olivat varsin suosittuja ja niille osallistuikin kesän aikana yhteensä 377
innokasta retkeilijää. Yleisöretkien lisäksi saareen oli mahdollista tutustua myös omalla porukalla
killan opastuksella.

Kuivasaaren myyntipisteen uusinta uutta olivat Obuhov-tykin kuvalla varustetut termarit.
Kuva: Kirsi Kostamo
Kategoriat: Yleinen

0 kommenttia

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *