SLRT-killan vuosikokous pidettiin 10.3.2026 perinteiseen tapaan REDI:n neuvottelutilassa Helsingin Kalasatamassa. Otsikkokuvana on mätäsrikko, sillä ennen kokousta kuulimme Susanna Pimenoffin kiinnostavan esityksen Kuivasaaren ainutlaatuisesta luonnosta ja sen hoidosta.

Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat Vesa Porrin napakassa ohjauksessa. Killan puheenjohtajana jatkaa Auvo Viita-aho ja hallitus pysyi muuten ennallaan, mutta M/S Kuivasaaren osalta hallituksesta astuu pois Tapio Jukonen ja tilalle valittiin Sami Kanervo, joka jatkaa aluksen vastuupäällikkönä.

Paria uutta asiakokonaisuutta korostettiin kokouksessa Kuivasaaren linnakesaaren tapahtumista tulevana kesäkautena. Ensinnäkin syksyn yleisöviikonloppuja täydennetään kesäkuussa 27.-28. järjestettävällä luontopainotteisella yleisöviikonlopulla. Silloin on luonto vielä mahdollisesti kukassaan ja siten yleisön ihmeteltävissä. Lintujen arka pesintäaika on kuitenkin silloin jo ohi.

Kuivasaaressa saatetaan loppuun aikanaan Kirsi Kostamon liikkeelle laittama LinnakeHELMI luonnon ennallistamishanke. Saarelle on hankittu merkittävä määrä uutta luonnon hoitoon tarkoitettua kalustoa. Lisäksi Luontotieto Keiron Oy:n Susanna Pimenoff on tehnyt laajan luontokartoituksen ja Hyria koulutus julkaisee keväällä saaren luonnon hoitosuunnitelman sekä oppilastyönä tehdyt hoitokortit. Niiden avulla kilta voi paremmin jatkossa pitää huolta saaren luonnosta. Hanke päättyy ”megatalkoisiin” 18. – 19. elokuuta ja jälkimmäisen päivän iltapäivällä järjestetään saaressa hankkeen loppuseminaari. Megatalkoisiin kutsutaan useita luonnosta kiinnostuneita järjestöjä ja toimijoita, joilla on jo vanhastaan kokemusta luonnon hoidosta ja työn ohjauksesta. Talkoiden aikana toivotaan saatavan siistittyä rakenteita nakertavat puut ja pensaat sekä haitallinen kasvusto saaren arvokkailta niityiltä ainakin keskeisimmiltä alueilta. Talkoisiin toivotaan osallistumaan tietysti myös mahdollisimman paljon kiltalaisia, sillä tarkoitus on koota saaresta useita jätelavallisia sekä metalliromua että sekajätettä pois kuljetettavaksi. Haitalliset vieraslajit ja muuta risua poltetaan pohjoisrannan kokossa, jos sää sen sallii.

Seminaariin kutsutaan useita saaresta kiinnostuneita tahoja kuten Ympäristöministeriö ja Uudenmaan ELY-keskus (hankkeen rahoittajat), Puolustuskiinteistöt (omistaja), Puolustusvoimien Logistiikkalaitos (vuokraaja), Rannikkoprikaati (käyttäjä), Sotamuseo (tykkien omistaja), Puolustusministeriö, Helsingin kaupunki, Museovirasto ja useita luonnon hoidosta kiinnostuneita sekä saaristosta vastuussa olevia yhteisöjä ja toimijoita. Seminaarin päätarkoitus on näyttää esimerkki saariston luonnon kunnossapidon mahdollisuuksista ja menetelmistä. Killalle tapahtuma on mahdollisuus rekrytoida luonnonhoidosta kiinnostuneita jäseniä, sillä tekemistä saaressa on loputtomasti ja talkoisiin kaivataan aina lisäkäsiä.

Uutena kokonaisuutena Kuivasaaressa pyritään aloittamaan myös killan päivystysjärjestely. Killan jäsen voisi siis (perheineen) päivystää saaressa lähtökohtaisesti viikon kerrallaan avovesikautena. Päivystys palvelisi montaa ei tavoitetta. Perinteisin niistä olisi valvonta, sillä valvomatta saarella voi tapahtua säästä, sähkökatkoista, tulipaloista tai tihutöistä aiheutuvia merkittäviäkin vahinkoja. Päivystäjä voisi myös vuoronsa aikana pitää kykyjensä puitteissa kunnossa joko saaren luontoa, rakennettua kulttuuriympäristöä tai tykistöjärjestelmää. Osaavan päivystäjän valvonnassa myös muiden kiltalaisten vierailu saaressa tulisi mahdolliseksi Järvön tapaan, joko pientä korvausta vastaan tai tulemalla tukemaan kunnossapitoa. Toki päivystysviikko olisi myös merkittävä jäsenetu. Päivystäjä liikkuisi joko omalla veneellään tai Kuivasaaren Master moottoriveneellä, jolla on laituripaikka Santahaminassa.

Auvo


0 kommenttia

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *