Kajanuksen sauna on Eliel Saarisen 1800-luvun lopulla suunnittelema linnamainen kivisauna jossa Robert Kajanuksen vieraina kävivät mm. Sibelius, Leino ja Gallen-Kallela. Kilta entisöi ja kunnosti saunan 1980-luvulla ja se on toimintakuntoisena ihailtavana Upinniemen kärjessä Porkkalanselän laidassa. Kajanuksen sauna sopii mainiosti mm. vapaamuotoisten kokousten ja palaverien pitoon, sillä saunarakennukseen kuuluu noin 10 hengen neuvottelutila. Lisäksi kohteeseen kuuluu takkatupa sekä saunan katolla oleva tilava terassi.
Huom! Kiltalainen voi varata saunan itselleen ja seurueelleen hintaan 70 euroa/kerta. Ota yhteys kajanus@slrt-kilta.fi.
Saunan eri vaiheet
Suomenlinnan Rannikkotykistökilta, Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentti, Rannikkotykistökoulu ja kaikki hanketta tukeneet yhteisöt ja yksityiset henkilöt tekivät monessa mielessä merkittävän työn kunnostaessaan Robert Kajanuksen saunan. Ilman tätä viime tipassa tapahtunutta pelastusoperaatiota sauna olisi ilmeisesti menetetty lopullisesti. Saunaan liittyy kiinteästi Kajanuksen huvila, joka valitettavasti hävitettiin Porkkalan vuokra-ajan jälkeen.
Robert Kajanus ja hänen saunansa
Robert Kajanus syntyi 2.12. 1856 Helsingissä. Hänen isänsä oli insinööri Georg August Kajanus ja äitinsä Agnes, omaa sukua Flodin. Lopetettuaan koulunkäynnin Robert Kajanus ryhtyi opiskelemaan musiikkia lähinnä ulkomailla. Hän joutui vasenkätisyytensä takia luopumaan viulunsoitosta ja keskittymään teorian ja sävellyksen opintoihin. Opintojen jälkeen hän palasi kotimaahan. Sibeliuksen samanaikainen nouseva säveltäjänkaari sai Kajanuksen kuitenkin tuntemaan omien edellytystensä rajoitukset, ja niinpä hän itsensä unohtaen keskittyi kapellimestaritoiminnallaan Sibeliuksen teosten tunnetuksi tekemiseen. Kajanus vieraili orkesterinjohtajana myös ulkomailla, muun muassa Saksassa, Ranskassa, Isossa-Britanniassa, Italiassa, Unkarissa ja Venäjällä. Kajanus oli neljästi avioliitossa. Ensimmäinen vaimo oli norjalainen Johanne Müller. Avioliitto katkesi vaimon kuolemaan vuonna 1883. Seuraavana vuonna Kajanus meni naimisiin Inez Johanna Bärlundin kanssa. Avioliitto laulajatar Lilli Kurikan kanssa päättyi avioeroon. Viimeisen kerran Kajanus oli naimisissa kuvanveistäjä Stigellin lesken, Helena (Ella) Sofia Sahlberg-Stigellin kanssa. Lapsia avioliitoista Kajanuksella oli yhteensä kahdeksan. Robert Kajanus kuoli heinäkuun 6. päivänä 1933. Porkkala oli jo vuosisadan vaihteessa suosittu viikonloppuretkien kohde. Monet tunnetut kansalaiset ostivat sieltä palstoja rakentaakseen meren tuntumaan oman huvilansa. Robert Kajanuksen joutuminen Obbnäsiin (nimi Upinniemi on otettu käyttöön vasta myöhemmin) oli kuitenkin sattuma. Sumuisena syyskuun päivänä vuonna 1897 (?) Kajanus ja hänen seuralaisensa eksyivät purjeveneellä Obbnäsiin ja joutuivat jäämään sinne yöksi odottamaan sumun hälvenemistä. Seuraavana päivänä kun sumu oli hävinnyt, Kajanus ihastui maisemaan, ja koska hän jo jonkin aikaa oli suunnitellut omaa vakinaista lomanviettopaikkaa, hän päätti rakentaa paikalle talon. Hän osti tuhannella markalla 25 hehtaaria ”rumia rantakallioita” Obbnäsin kartanolta. Vuonna 1898 tumma norjalais- tai karjalaistyyppinen hirsihuvila tiettävästi valmistui. Tarinan mukaan ajatus graniittisaunasta syntyi juhlitun yön jälkeen. Tehdystä päätöksestä pidettiin kiinni. Eliel Saarinen laati piirustukset saunaa varten. Sauna rakentaminen jäi kuitenkin Kajanuksen aikana kesken, koska se taisi olla liian suurisuuntainen ja kallis projekti. Kajanuksen perhe vietti kesiään huvilalla aina kun se oli mahdollista. Hän liikkui myös paljon vesillä purjeveneellään ja myöhemmin moottoriveneellään. Obbnäsissa ovat syntyneet monet erityisesti hänen myöhemmän kauden teoksistaan.
Kajanuksen kuoleman jälkeinen aika
Robert Kajanuksen kuoltua 1933 perikunta myi huvilan saunoineen helsinkiläiselle liikemiehelle insinööri Arvid Wikströmille. Varjoinen syvänne, jossa huvila sijaitsi raivattiin, ja vuonna 1935 valmistui hirsihuvilan paikalle kaksikerroksinen valkoiseksi rapattu komea talo. Vanha talo jäi ”uuden” huvilan sisälle. Talossa oli kaikki tarvittavat mukavuudet. Uuteen huvilaan kuului iso kallioon räjäytetty kellari ja toinen kalliotila vesijohtojärjestelmän ja valaistuksen voimakonetta varten.
Samanaikaisesti huvilan rakentamisen kanssa saunaa ”modernisoitiin” eli rakennettiin ensimmäisen kerran valmiiksi. Saunaan vedettiin sähköt ja siihen rakennettiin korkea näköalatorni. Tornista Kajanuksen jälkeläiset evät pitäneet, koska se oli heidän mielestä ruma. Alkuperäisissä piirustuksissa saunan kattotasanteella oli ollut keskellä vain suuri aurinkokellon ”viisari” numeroiden ollessa kehässä pitkin sakaramuurin laitaa. Ranta, johon aikaisemmin oli ollut vaikeaa rantautua, betonoitiin. Todennäköisesti laituriakin korjattiin. Insinööri Wikström kuoli kuitenkin jo vuonna 1937.
Koska huvilan pitäminen tuli perillisille kovin kalliiksi, se myytiin saunoineen 1941 Ingmar Nylundille, joka oli Tempo-tavaratalon johtaja. Talvi- ja jatkosodan aikana saunaa käyttivät rannikkotykistön 11. mittauskomppanian yhden mittausaseman miehet. Nylundkaan ei saanut nauttia kauan huvilastaan ja saunastaan. Jatkosodan päätyttyä 1944 huvila saunoineen jäi Porkkalan vuokra-alueelle venäläisten käyttöön. Tarkkoja tietoja saunan ja huvilan kohtaloista vuokra-aikana ei ole saatavissa. Kajanuksen saunaa lienee käytetty valvonta-asemana.
Porkkalan palautuksen jälkeen osa entisestä vuokra-alueesta pakkolunastettiin puolustusvoimille. Kajanuksen huvila ja sauna sijaitsivat pakkolunastetulla alueella. Kuten niin monesta muusta alueesta syntyi Hevonpäänkin korvauksista kiista, joka vietiin aina korkeimpaan oikeuteen.
Huonokuntoinen huvila hävitettiin 1950-luvun lopussa tai 1960-luvun alussa. Eräät varuskuntalaiset ilmeisesti käyttivät hyväkseen vielä käyttökuntoisia osia.
Kajanuksen saunan kunnostus 1981-1983
Vuodet ja vuosikymmenet kohtelivat kaltoin saunaa. 1970-luvun loppuun mennessä lattia oli kadonnut, komeista laatoituksista oli jäljellä vain rippeet, seinistä oli pudonnut kiviä ja monet koristeellisistä muurinsakaroista löytyivät ympäröivästä maastosta. Veden ja jään vaikutuksesta vanhan kalkkilaastin ote oli kirvonnut. Kivi toisensa jälkeen oli pudonnut jättäen sekä seiniin että torniin rumia arpia.
Majuri Heikki Tiilikaisen johdolla Upinniemessä sijaitsevan Koulutuspatterin miehet suorittivat jo 1970-luvun lopulla saunalle pieniä korjauksia. Koska saunan alkuperäisiä piirustuksia ei löydetty, rakennuksen mittapiirustukset teki korpraali J Karilas 30.6. 1980. Saunan entisöimisajatus heräsi 1970-luvun loppupuolella. Everstiluutnantti Pekka Uskin ollessa patteriston komentajana pidettiin valatilaisuus Kajanuksen saunan maastossa talvisodan alkamisen vuosipäivänä. Tervapadat ja taivasta valaisevat valonheittimet loivat vaikuttavan näyn. Tämä tilaisuus oli yhtenä kipinänä kunnostamishankkeelle. 17.11. 1980 SlRtR:n komentaja eversti Vehmas esitti Killan johtokunnalle saunaprojektia rykmentin (käytännössä Koulutuspatterin) ja Museoviraston projektina, johon tarvitaan Killan taloudellinen tuki. Killan johtokunta pohdiskeli projektia vuodenvaihteessa 1980-81. Käytännössä Kilta tulisi kuitenkin kantamaan päävastuun saunaprojektista.
Keväällä 1981 Killan silloinen puheenjohtaja Reijo Telaranta ja johtokunnan jäsen Olli Saatsi tutustuivat saunaan Upinniemessä kertausharjoituksen yhteydessä. 16.6. Killan johtokunta päätti ryhtyä melkein mahdottomalta vaikuttavaan mutta samalla haasteelliseen projektiin. Tämän jälkeen hankittiin virallista tietä kunnostuslupa Puolustusministeriöstä. Oikeastaan koko hankkeella oli alusta alkaen kiire. Kun päätös kunnostamisesta oli tehty ja siihen saatu lupa, alkoi kilpailu ajan kanssa. Hankkeesta oli kiireesti saatava tieto rt-väelle, joka oli vasta palailemassa kesälomiltaan. Nopeita yhteyksiä oli myös otettava museoviranomaisiin ja niihin liikelaitoksiin, joiden arveltiin olevan kiinnostuneita kulttuuriprojektin tukemisesta. Kaikkeen tähän tarvittiin kiireesti piirustuksia, materiaalisuunnitelmia, työaikatauluja, valokuvia, esittelykansioita ja rahoitussuunnitelmia. Oli etsittävä allakasta talkoille sopivat päivämäärät, hankittava rakennusinsinöörien arvio, sovittava kymmenistä tapaamisista jne.
Projektia johtamaan perustettiin projektiryhmä. Ryhmään kuului Reijo Telaranta, Helmut Hess, Olli Saatsi ja Heikki Tiilikainen. Suunnitelmat ja piirustukset laati arkkitehti Olli Saatsi. Töiden ja rahoituksen organisoijana, ”työmaapäällikkönä”, toimi Pekka Ahtola syksystä 1982 alkaen.
Ensimmäiset talkoot pidettiin jo 5. päivänä syyskuuta 1981. Tuolloin perattiin työmaata, siirrettiin rojuja varsinaisten töitten alta ja aukaistiin vuosikymmenien saatossa umpeen muurattuja ikkuna-aukkoja. Sää oli mainio, mieliala korkealla ja Upinniemen väen iloiseksi yllätykseksi savustamat kampelat herkullisia.
Toinen talkoorynnäkkö järjestettiin 7. marraskuuta. Tuolloin päästiin jo varsinaisiin rakennustöihin. Mineriittilevyistä rakennettiin valua varten pohjia ja jäteraudasta oikaistua materiaalia voitiin käyttää osittain raudoitusta varten. Lopuksi saunalle voitiin valaa uusi tukeva katto.
Perjantaina 13.11. lähettivät Rakennus-Ruola Oy, Teräsbetoni Oy ja Polar-rakennusyhtiö työmaalle kolme kuorma-autollista betonia, jonka Upinniemestä koottu talkooväki valoi muotteihin. Riittipä 12 kuutiometristä betonia myös laiturin korjaamiseen. Seuraavana päivänä talkoot jatkuivat viimeistelyn merkeissä. Syksyn talkoot päättyivät 14.11. saunomiseen Rannikkojääkäripataljoonan killan saunalla.
Syksyllä 1981 tehdyillä toimenpiteillä saatiin kivien putoaminen ja sisäpuolinen rappeutuminen pysäytettyä. Töitä jatkettiin keväällä 1982. Huhtikuun lopussa pidettiin perehdyttämistilaisuus ja aloitettiin ulkomuurin saumojen puhdistus. Saumojen täyttö ulkopuolelta osoittautui hitaaksi ja työlääksi menetelmäksi. Toukokuun alun talkoisiin saatiin näihin töihin erikoistuneen rakennusliikkeen asiantuntija paikalle, ja hänen ohjeittensa mukaan saumat avattiin ja saumattiin vain pinnalta. Kun koko saumaustyö oli saatu valmiiksi, puristettiin onkaloihin sementtivelliä, joka sitoi kivet entistä lujemmin.
Katon betonilaatan päälle teki Lemminkäinen eristyksen ja pikeyksen, niin että katon uskottiin varmasti pitävän niin vettä kuin luntakin. Työ oli niin vaativa että se haluttiin antaa yhtiölle, jolla oli alalla paljon kokemusta.
Projektia markkinoitiin eri puolille sekä siviileille, varusmiehille että reserviläisille. Samalla saatiin killalle lisää jäseniä ja projektille lisää tukijoita. Esimerkiksi 18.6. 1982 Kilta ja Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentti järjestivät informaatiotilaisuuden ja illanvieton. Ohjelmaan kuului muun muassa erilaiset kilpailut, taistelunäytös sekä saunominen telttasaunassa.
Syksyllä 1982 oltiin edetty vaiheeseen, ettei pelkästään talkoovoimin saatu projektia loppuunsaatettua. Pekka Ahtola, jolla oli kokemusta rakennusprojektien läpiviemisestä, suostui johtamaan projektin loppuun pääosin ammattimiesten ja sponsoreiden avustuksella. Ahtola itse työskenteli melkein täyspäiväisesti projektin hyväksi. Yhteensä yli sata tukijaa osallistui tavalla tai toisella projektiin.
Rahoitusta hoidettiin suoranaisten lahjoitusten lisäksi muun muassa myymällä Kajanus-hylsyjä. Yhdessä harjoituksessa reserviläiset keräsivät rahaa nimikkotuolin hankkimiseen. Saunan huonekalut teetettiin varta vasten saunan tyyliä ja rakentamisajankohdan muotivirtauksia noudatteleviksi. Ne piirsi Olli Saatsi ja teki vihtiläinen puuseppä. Pieni hopealaatta saunan tuolin kupeessa kertoo tukijasta. Saunaa varten jouduttiin vielä 1983 ottamaan 50 000 mk:n laina.
Kunnostuksessa ”alkuperäinen” huonejako säilytettiin. Saunan lisäksi rakennukseen mahtuu keittiö, pukuhuone, wc, halli ja saunatupa. Hyötytilaa on noin 70 neliömetriä. Insinööri Wikströmin aikana nykyinen saunatupa ja keittiö olivat vierashuoneina ja nykyinen pukuhuone oli keittiönä.
Saunan vihkiäiset
Saunan vihkiäiset vietettiin 14. 10. 1983. Juhlallisuudet alkoivat kello kolme, kun puolustusvoimain komentaja, kenraali Jaakko Valtanen saapui. Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentin komentaja, eversti Torsti Lahti toivotti vieraat tervetulleiksi.
Killan puheenjohtaja Reijo Telaranta kertoi luovutuspuheessaan hengestä, jolla työtä oli tehty. Hän korosti, että arkipäivän isänmaallisuus voi olla omien tietojen ja taitojen antamista yhteiseksi hyväksi, ja siitähän tässä oli ollut kyse. Maanpuolustushenki voi lujittua sementinkovaksi laastia kantamalla. Yhdistystoimintaa nykyisin vaivaava verenvähyys johtuu paljolti myös yhteisen konkreettisen kohteen puutteesta, ja tässä killan onni oli ollut kasvaa työn mukana. ”Sauna on ollut killan kuntokoulu”, hän mainitsi.
Tämän jälkeen killan perustajajäseniin kuuluva kenraali Väinö Karvinen ja everstiluutnantti Pekka Uski paljastivat saunan muistolaatan. Puheenjohtaja Telaranta luovutti kenraali Valtaselle saunan avaimen muistolaattoineen.
Lahjoittajien puolesta puhui teollisuusneuvos K H Pentti. Hän mainitsi, että mukana oli ollut noin sata yritystä materiaalin ja työvoiman osalta. Jos tarvikkeet ja palvelut olisi jouduttu hankkimaan, olisi saunan budjetti ollut noin miljoona markkaa. Teollisuusneuvos Pentti mainitsi myös, että sauna osaltaan poistaa pelkoa sukupolvenvaihdoksesta maanpuolustuksessa. Uusi sukupolvi ymmärtää puolustuksen välttämättömyyden ja toimet, joilla sitä hoidetaan.
Seremonioiden jälkeen vieraat saivat tutustua siihen, mistä koko ajan oli puhuttu. Kenraali Valtanen eversti Lahden seurassa aloitti kierroksen ja sillä välin vieraat tutustuivat näyttelyyn, jossa kerrottiin saunan vaiheista. Sauna luovutettiin Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentin toiselle patteristolle ja Rannikkotykistökoululle.
Tilaisuus päättyi kahviin, joka tarjottiin vähän matkan päässä olleessa teltassa.
Saunan vihkimiseen liittyy saunan luovutussopimus Puolustusministeriön kanssa sekä käyttösuunnitelma. Marraskuussa 1983 saatiin johtokunnalle tieto että Puolustusministeriö oli hyväksynyt käyttösuunnitelman.
Vihkiäisten jälkeen kunnostettiin vielä laituri. Laituria päästiin valamaan syksyllä 1984. Lopullinen valmistuminen siirtyi kuitenkin vuoteen 1985.
Saunan kunnossapito
Eri syistä johtuen saunalla on silloin tällöin jouduttu tekemään erilaisia korjauksia. Suuren ongelman on aiheuttanut katto. Murheet alkoivat Järvön valmistumisen jälkeen talvella 1985-1986. Epäiltiin, että katto vuotaa kun vettä tuli saunan sisälle ja sisäkattoa jouduttiin maalaamaan useaan kertaan vesivaurioiden takia. Myös ikkunat vuotivat. Pumppaamalla vettä katolle selvisi että syyllinen olikin torni, joka ei pitänyt vettä. Sisätilat viimeistellyt firma kunnosti kaksi kertaa seinät ilmaiseksi kunnes kyllästyi siihen. Professori Vähäkallio tutki saunaa ja esitti tornin purkamista. Vuonna 1985 tornin oviaukko lyijylevytettiin ja tehtiin torniin helmalyijylevyt. Kaikkiin ikkunoihin tehtiin kuparipellitykset ulkopuolelle. Saksasta saatiin Hakan lahjoittamana erikoisaine, jolla yritettiin betonisaumojen tiivistämistä. Kesä 1986 meni vielä hyvin, mutta noin vuoden päästä korjauksesta sauna vuoti taas. Jopa Puolustusvoimain komentaja kiinnitti huomiota vuotoon.
Joulukuussa 1986 Eero Sivunen keräsi saunalle toistakymmentä eri alan asiantuntijaa. Todettiin että ilmastointi piti uusia, eristeet uusia ja torni suojata. Vaikeutena oli se, ettei tiedetty oliko kyseessä kondenssivesi vai sadevesi. Syksyllä 1987 sauna oli lohduttomassa kunnossa. Eero Sivunen ja Olli Saatsi varusmiesten avustamana paketoi tornin ensin kirkkaalla muovilla ja sen jälkeen pressulla. Tällä voitiin ainakin pitää sadevesi ulkona ja varmistua siitä mistä vesi on peräisin. Sadevesi pysyikin ulkopuolella talven 1987-1988 vaikka myrskyt irroittivat pressun.
Lopullista vaihtoehtoa mietittäessä tuli eteen neljä vaihtoehtoa. Radikaalein olisi ollut poistaa koko torni. Toinen mahdollisuus oli pinnoittaa torni lasikuidulla. Kolmantena mahdollisuutena esitettiin tornin pellittäminen ja kivikuvion maalaaminen pellille. Neljäs vaihtoehto oli sijoittaa torni jonkunlaisen lasivitriinin sisälle. Vielä viidentenä, tosin hyvin utopistisena vaihtoehtona esitettiin tornin katkaisemista ja peltien laittamista väliin. Killan rahat olivat kuitenkin vähissä Järvö-projektin takia.
Kesällä 1988 torni sitten peitettiin tilapäisellä ruskealla peltisuojalla joka toistaiseksi esti vuodot. Pelti tehtiin sellaiseksi että se olisi helposti irrotettavissa kun lopullinen vaihtoehto keksittäisiin. Työn urakoi Helsingin Pelti- ja ilmastointityö Oy. Muitakin korjauksia suoritettiin. Ilmastointia, sähköistystä ja vesijärjestelmää uusittiin, ja muun muassa saunan kiuas vaihdettiin sähköiseksi, koska SlRtR:llä ei enää ollut resursseja lämmittää vanhaa puukiuasta. Sähkötyöt urakoi Sähkö-Aro Oy. Myös muita firmoja osallistui kunnostukseen. Sauna kunnostettiin taas sisältä. Työ valmistui alkuvuodesta 1989.
Korjauksia varten kilta joutui ottamaan 60 000 mk:n lainan, jonka takaisinmaksaminen heikensi saunan kannattavuutta. Kaiken kaikkiaan korjaukset maksoivat yli 100 000 mk (sähkötyöt noin 35 000 mk, vesijohto ja pumppu noin 30 000 mk, pelti tarvikkeineen noin 10 000 mk ja peltityö ja kattojen korjaus noin 25 000 mk. Maalaus arvoltaan noin 20 000 mk saatiin ilmaiseksi) Laituri on myös kunnostettu, niin että veneellä tulo saunalle on nyt helpompaa ja turvallisempaa kuin ennen.
Juhannusviikolla vuonna 1990 Suomen Rakennusteollisuusliiton Uudenmaan piiri ry:n hallituksen viettäessä jo perinteeksi käynyttä saunailtaa Kajanuksen saunalla esitettiin ajatus pellin poistamisesta ja tornin korjaamisesta. Avustuksia luvattiin 40 000 mk. Vielä myöhemmin samana vuonna Eero Sivunen selvitti korjausasiaa Lemminkäinen Oy:n toimitusjohtajan Heikki Pentin kanssa, ja korjauksen toivottiin valmistuvan jo vuoden 1990 aikana. Lemminkäisen lisäksi työhön osallistui A.W. Liljeberg Oy. Myöhemmin sovittiin tavoitteeksi juhannusviikko 1991, jolloin korjauksia ei tarvinnut tehdä talvella huonoissa olosuhteissa.
Työn suunnitteli insinööritoimisto Simo Salmivalli. Työt aloitettiin 29.4. 1991 ja Liljebergin osalta 8.5. Tornissa suoritettiin mittavat vesieristys- ja entisöintityöt. Urakoitsijoiden puolesta töitä veti työpäällikkö Manu Hakkarainen. Kivi kiveltä seinää leikattiin ja purettiin lyijylevyn saamiseksi rakenteen väliin. Lopuksi lyijylevy kattoi hyvin saumattuna koko tornin poikkileikkauksen, lukuunottamatta savuhormia, jossa lyijylevy on nostettu hormin tiilipintaa vasten. Lopuksi lyijylevy vietiin leikkauskohdasta kattorakenteeseen asti. Näin varmistettiin ”umpio”-rakenne. Tornin lattia vesieristettiin ja eristeen ja lyijylevyn, noin 80 senttimetrin tila, täytettiin kevytsoralla. Lopuksi ruiskutettiin polyuretaania kattoterassin kelloaukkoihin. Tällä toimenpiteellä turvattiin katon vesieristeen kiinnipysyminen kivirakenteessa ja estettiin veden pääsy graniittilohkareiden saumoihin. Lopuksi polyuretaanin päälle liimattiin komponenttiaineella tornin kiviainesta muistuttavaa hiekkaa.
Lemminkäinen Oy huolehti eristystöistä ja koko projektin liittyvistä rakennusteknisistä töistä lukuunottamatta kivien leikkausta ja asennusta. Niistä vastuun kantoi A.W. Liljeberg Oy. Työt valmistuivat suunnitelmien mukaan, ja saunan uudelleen vihkiminen eli tornin ”kruunajaiset” suoritettiin 10.9. 1991 saunan pihalla. Suomenlinnan Rannikkorykmentin komentajan eversti Asko Kilpisen tervehdyksen jälkeen urakoitsijoiden puheenvuoron käytti teollisuusneuvos K H Pentti. Killan puheenjohtajan Eero Sivusen lausuttua parhaat kiitokset kaikille hankkeeseen osallistuneille, nelikymmenpäinen kutsuvierasjoukko sai nauttia diplomilaulaja Henrik Lambergin ja laulajatar Pirjo Koskenperän korkeatasoisista lauluesityksistä Kaartin Soittokunnan säestyksellä. Tilaisuudessa paljastettiin saunan entisöintiä tukeneiden yritysten, yhteisöjen ja yksityisten nimilaatta jonka oli kaivertanut kultasepänliike Tarkiainen. Kilta tarjosi kutsuvierailleen, joita oli paikalla lähes 50 henkilöä, lasillisen samppanjaa, suolaisia paloja seisovasta pöydästä sekä virvokkeita ja muuta juotavaa.
Suomenlinnan Rannikkotykistökilta on siis resursseillaan mahdollistanut saunan kunnostamisen ja käyttöönoton sekä myöhemmin ylläpitotoimin mahdollistanut saunan käytön. Kilta on vuokrannut saunaa myös ulkopuolisille ryhmille kustannuksen osittaiseksi kattamiseksi. Vuonna 2020 saunan käyttöä kuitenkin tarkasteltiin uudelleen, eikä kilta voi jatkossa vuokrata tilaa ulkopuolisille käyttäjille. Sauna säilyi kuitenkin laaditun yhteistoimintapöytäkirjan mukaisesta Rannikkoprikaatin ja killan yhteiskäytössä.