Killan jäsenluvun kasvaessa tunnettiin tarvetta saada killalle oma kiltamaja. Suomenlinnan Rannikkorykmentin ja Puolustusministeriön edustajien kanssa käytiin neuvotteluja ja sopivaksi saarikohteeksi valittiin Järvön saari Porkkalanniemen itäpuolelta. Valmistelutöiden jälkeen äitienpäivänä 1985 siirrettiin lähes 100 metriä Honka-rakenteen hirsitalon rakennustarpeita Järvööseen. Nopeassa tahdissa kiltamaja rantasaunoineen nousikin kauniille merenranta-kalliolle ja jo samana syksynä saatiin pitää avajaiset vaikkei aivan kaikkia rakennustöitä saatu vielä valmiiksi. Kiltamaja on tarjonnut monelle kävijälle, niin jäsenelle kuin vierailijallekin ainutlaatuisia muistoja, rentouttavia löylyjä ja upeita merimaisemia. Järvön kilta-aluetta käytetään killan toimintaan, ja rantautumiseen on lupa ainoastaan killan jäsenillä. Yritykset ja yhteisöt voivat kuitenkin tehdä saaren kilta-alueelle vierailu, ulkoilu- tai kokouskäyntejä kannatusmaksua vastaan. Kokous- ja neuvottelutiloja kiltamajassa on noin 20-30 hengelle.
Kiltalainen – jos haluat käväistä Järvössä, osta vierailulippu ja toimi ohjeen mukaan.
Järvön historia
Järvön ”linnakesaaren” kohtalo on aika erikoinen. Ainoastaan Porkkalan vuokra-aikana 1944-1956 se on jollakin tavalla ollut linnoitettuna. Vaikka suurin osa saaresta Porkkalan palautuksen jälkeen jäikin puolustusvoimien haltuun, suomalaiset eivät sitä jonkinlaisista suunnitelmista huolimatta koskaan linnoittaneet. Tänä päivänä puolustusvoimien hallitsema osa Järvöstä on joitain vuosittaisia harjoituksia lukuun ottamatta lähinnä Suomenlinnan Rannikkotykistökillan käytössä.
Aika ennen talvi- ja jatkosotaa 1800-luvulla
Järvön itäosa kuului Kirkkonummen Storkansskogin kylään, kun taas länsiosa kuului Bölen kylään. Vuonna 1859 Johan Gabriel Eklund vuokrasi omistamansa saaren itäosan luotsi Söderlingille viideksikymmeneksi vuodeksi. Söderlingin tytär meni naimisiin kalastaja ja luotsi Wilhelm Åhmanin kanssa, ja sen johdosta sovittiin jo vuonna 1900 itäosan silloisen omistajana Johannes Bäckströmin kanssa, että vuokraoikeus siirtyy Åhmanille 50 vuodeksi sopimuksen päättyessä Söderlingin kanssa vuonna 1909. Itäosan omistus siirtyi myöhemmin Ivar Korkmanille.
Luotsi Karl Johan Söderling oli tullut kuuluisaksi Krimin sodan aikana, kun hän muutamine apureineen lähti merelle muuttamaan tai poistamaan vihollisen – Englannin laivaston – Porkkalan vesille laskemia viittoja. Yritys paljastui ja Söderling onnistui vain merimiestaitonsa ansiosta pelastamaan itsensä ja apurinsa englantilaisten ryhtyessä tulittamaan ja ajamaan heitä takaa. Venäläiset palkitsivat Söderlingin mitalilla. Krimin sodan aikana venäläiset tiettävästi räjäyttivät Järvön pienen lammen, etteivät englantilaiset saisi vettä saaresta.
Vuonna 1912 Gabriel Nikander keräsi talteen kansanperinteitä ja kertomuksia Kirkkonummen alueelta ja erityisesti Porkkalan ja Järvön alueelta. Nämä tarinat sisältävät muutamia kertomuksia Söderlingistä sekä niistä olennoista ja merihirviöistä, joita tämä oli nähnyt Porkkalan vesillä. Luotsi Söderling kuoli 12.1.1914 Järvössä.
Ennen ensimmäistä maailmansotaa Järvössä asui vakituisesti kaksi kalastajaperhettä, itäpäässä Åhmanin perhe ja länsiosan vuokrannut Dahlströmin perhe. Kalastaja Dahlströmin, jota kutsuttiin Järvön Janneksi, mainitaan olleen oikea ”merirosvo”, jota ihmiset pelkäsivät. Väitettiin, että hän oli murhannut ainakin kaksi ihmistä, vaikka tätä ei voitukaan todistaa. Hän nukkui piikansa kanssa kamarissa, kun taas vaimo ja lapset nukkuivat keittiössä. Dahlströmillä oli muitakin erikoisia tapoja. Hän tapasi muun muassa pitää hiiriä taskuissaan, sillä hän uskoi niiden tuovan onnea. Dahlströmin oudoista tavoista johtuen Järvön muut asukkaat eivät halunneet olla hänen kanssaan tekemisissä. Ihmisillä oli muutakin pelättävää kuin kalastaja Dahström. Nikanderin tarinoiden mukaan Järvön suossa asui monen sylen mittainen harjapäinen käärme. Vastaavanlainen käärme oli aikoinaan käynyt luotsin kimppuun merellä.
Vapaussodan aikana Järvössä piileskeli muutamia Sigurdsin kaartilaisia sen jälkeen, kun kaartin yritys valloittaa Mäkiluodon linnake oli epäonnistunut ja kaarti antautui punaisille. Muuten sota ei vaikuttanut saaren elämään.
Kalastajien lisäksi saaressa asui kesäisin muutakin väkeä. Tiedetään mm. kirjailija Juhani Ahon ja professori Christian Sibeliuksen viettäneen kesiään saaressa. Professori Sibelius asui Åhmanin luona monta kesää. Professori A. von Becker puolestaan maalasi taulun luotsi Söderlingistä asuessaan kesäisin Järvössä. Taulu, jonka nimi on ”Före jakten”, kuuluu Ateneumin kokoelmiin.
Myös Jean Sibeliuksen tiedetään käyneen Järvössä myöhään syksyllä kuuntelemassa syysmyrskyjä. Juhani Aho on kirjoittanut kirjan ”Omatunto” Järvön elämästä. Saaressa harrastettiin muutakin kulttuuria. Kesävieraat järjestivät teatteriesityksiä ja saaren keskellä olevalla ”tanssikalliolla” järjestettiin tansseja. 1920-luvulla elokuva ”Vanha luotsi” kuvattiin osittain Järvössä.
Kalastaja Dahlström sai 1920-luvun lopulla voimaan tulleen lain perusteella vähitellen lunastaa koko vuokraamansa alueen itselleen. Vuonna 1933 Dahlströmin tytär Svea meni naimisiin Einar Eklundin kanssa. Einar muutti saareen ja kolmekymmentäluvulla perheeseen syntyi kaksi poikaa. Elämä saaressa sujui tasaisesti perheen hankkiessa elantonsa kalastuksesta, metsästyksestä, kotieläinten hoidosta ja puutarhasta. Väriä elämälle antoivat harvoin tapahtuneet kauppamatkat purjealuksella Helsinkiin. Tosin Svea Eklundilla oli moottorivene jo ennen naimisiin menoaan.
Talvisodasta Porkkalan palautukseen
Talvi- ja jatkosodan aikana suomalaisilla oli Järvössä valvonta-asema. Talvisodan aikana aseman miehistö asui saaren taloissa. Åhmanin saunaa käytettäessä sitä lämmitettiin kerran jopa niin tulisesti, että se paloi poroksi. Jatkosodan alussa valvonta-aseman miehet joutuivat muuttamaan taloista telttoihin vihollisen ilmatoiminnan takia. Einar Eklund toimi noin vuoden verran saaren vartijana. Saaressa asui sotien aikana tilapäisesti myös Åhmanin sukulaisia. Eklundin perhe asui saaressa syksyyn 1944 saakka, jolloin Porkkala vuokrattiin venäläisille.
Porkkalan vuokra-alueen palautuksen jälkeen syntyi kiista Puolustusvoimien ja siviiliväestön välille palautettujen alueiden omistuksesta. Puolustusvoimat näki mahdollisuuden siirtää joukkoja Helsingin alueelta, missä tilanahtaus oli suuri, Porkkalan alueelle. Varsinkin ruotsinkielinen väestö ja lehdistö vastustivat hanketta aktiivisesti.
Jo ensimmäiset Porkkalan alueelle lähetetyt Puolustusvoimien tiedustelijat esittivät muun muassa Järvötä lähellä olevine luotoineen pakkolunastettavaksi Puolustusvoimille. 30.1.1956 päivätyssä asiakirjassa Järvöhön esitettiin ainakin tulenjohto- ja mittausasemaa.
Ensimmäiset tiedustelijat kartoittivat myös saaren rakennukset ja muut rakennelmat. He totesivat, että saaressa olleista rakennuksista neljä oli jäljellä. Näistä kolme oli hyvin rappeutuneita ja neljäs kohtalaisessa kunnossa. Vuokralaiset olivat rakentaneet saareen ison tiilisen rakennuksen, joka oli jäänyt osittain kesken. Lisäksi oli rakennettu hirsistä ulkorakennus, jota epäiltiin talliksi. Saaren keskellä pohjoispuolella oli ollut hirsinen kasarmi, joka oli kuitenkin purettu. Lisäksi saaressa oli ollut erilaisia taisteluasemia ja -laitteita, jotka oli räjäytetty. Ilmeisesti ensimmäisten tiedustelutulosten perusteella Puolustusministeriö esitti maaliskuussa 1956 aluevaatimuksensa, johon sisältyi mainittu Järvön alue. Vaatimukset herättivät voimakasta vastustusta Porkkalan entisissä asukkaissa. Kesällä 1956 suoritettiin tarkempi tiedustelu ja kartoitus Porkkalan alueella. Järvössä arvioitiin olleen nelitykkinen 105-130 mm:n patteri. Muut saaren inventoinnissa todetut laitteet on esitetty oheisessa kuvassa. Samalla kaavailtiin jo omien tulevien rakennelmien sijoitusmahdollisuuksia. Järvötä varten oli kaksi vaihtoehtoa: joko nelitykkinen 122/50 T-patteri (tykkimalli, jota Tampella kehitti 1950-luvulla, mutta josta ei koskaan tehty kiinteää versiota) tai 76 ItK 31-patteri. Molempiin vaihtoehtoihin sisältyi tulenjohtotornin ja laiturin rakentaminen.
Palautuksen jälkeinen aika
Hallitus teki 9.8.1956 päätöksen Järvön pääsaaren osittaisesta pakkolunastuksesta. Lähisaaret oli jätetty kokonaan pois lunastusesityksestä. Lunastettavan alueen supistuminen johtui ilmeisesti Järvön käytön uudelleen arvioinnista. Saaren koko alueen tarpeellisuudesta ei oltu enää vakuuttuneita, sillä saareen suunnitellut laitteet sijaitsivat lähinnä saaren etelärannalla. Lisäksi jotkut valtion virkamiehet vastustivat ”kesänviettopaikkojen” lunastamista korkea-arvoisille upseereille.
Ivar Korkmanin osuus Järvöstä oli siirtynyt maanviljelijä Degerthin omistukseen Porkkalan palautuksen jälkeen. Dahlströmin puolella saarta Dahlströmin sukulaisten, huvilanomistaja Finnilän ja hänen vaimonsa kanssa tehtiin sopimus pääsystä lunastuksen ulkopuolelle jääneelle alueelle. Myös Dahlströmin toisen perillisen, Åke Bäckmanin kanssa sovittiin rajojen vetämisestä ja kauttakulkuoikeuksista. Kalastaja Eklundin kanssa, joka oli muuttanut 1956 takaisin saarelle, sovittiin 1957 saaren vartioinnista. Muita vakinaisia asukkaita ei saareen muuttanut. Eklundin palkka muodostui lähinnä oikeudesta kalastaa ja pitää karjaa lunastetulla alueella. Puolustusministeriö puolestaan vuokrasi Eklundin alueella sijaitsevan ison, puolivalmiin tiilirakennuksen. Järvön lunastetun alueen pinta-ala oli 40 hehtaaria maa-alueita ja 30 hehtaaria vesialueita eli yhteensä 70 hehtaaria. Kodin kunnostus vei Eklundilta kaksi vuotta. Eklundin pojat käynnistivät huviveneiden telakointitoiminnan, mikä sinänsä oli saavutus saarella, jolla ei ollut sähköä. Myöhemmin hankittiin generaattori, jota pyöritti vanha venemoottori. Puhelin saatiin 1959. Puhelinlinja kulki Mäkiluodon kautta. Vuonna 1968 Eklundin perhe muutti asumaan Torsnäsiin.
Pakkolunastetun alueen korvauskysymykset olivat vaikeita ja kesti kauan ennen kuin ne saatiin ratkottua. Valtion edustajien ja alueiden entisten omistajien näkemykset korvaushinnoista olivat kaukana toisistaan. Maan arvon arviointi saatiin valmiiksi vuosina 1962-1963, jonka jälkeen maanviljelijä Degerth, joka oli omistanut lunastetusta alueesta, valitti liian pieninä pitämistään korvauksista. Hän onnistuikin saamaan niihin korotuksen. Degerthin tapaus päättyi vasta vuoden 1966 lopulla korkeimmassa oikeudessa. Eräät Åhmanin sukulaiset, jotka vasta 1960-luvulla heräsivät vaatimaan korvauksia menetetyistä alueista sen sijaan epäonnistuivat yrityksessään, koska sopimuksessa joka oli tehty Åhmanin ja saaren silloisen omistajan kanssa todettiin, että sopimus koski Åhmanin lapsia muttei enää muita sukulaisia. 1980-luvun alussa Bäckman, joka asui Ruotsissa, ilmoitti myyvänsä omistavansa kaksi tilaa Järvöstä. Tilat osti kauppaa varta vasten perustettu Oy Tryhamn Ab, jonka takana on muutamia perheitä. Osakeyhtiö on muun muassa rakennuttanut alueelle saunan ja korjannut vanhoja rakennuksia. Loppu Järvön yksityisomistuksessa olevasta alueesta on edelleen Eklundin ja Finnilän sukujen omistuksessa (TARK[KK1] ).
Järvötä ei koskaan suunnitelmista huolimatta linnoitettu. Saari uinui Ruususen unta aina 1980-luvun puoliväliin asti, jolloin Suomenlinnan Rannikkotykistökilta sai Puolustusministeriöltä luvan rakentaa sinne Kiltamajan ja rantasaunan sekä pienvenesataman.
Vireä rakentamisen kausi
Suomenlinnan Rannikkotykistökilta ry. oli 1980-luvun ensimmäisinä vuosina entisöinyt talkoilla ja keräyksillä Upinniemen kärjessä olevan Robert Kajanuksen saunan. Koska varuskunta- ja linnakealueella olevan saunan käyttö oli kiltalaisille vaikeaa kulkulupajärjestelyjen vuoksi, killan hallitus päätti rakentaa Kiltamajan saaristoon Villingin ja Upinniemen väliselle alueelle. Tammikuussa 1984 keskusteltiin johtokunnassa tarjotusta saaristotontista. Keskusteluissa Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentin ja Puolustusministeriön edustajien kanssa päädyttiin valitsemaan rakennuskohteeksi Järvö vaikka vielä syksyllä ajateltiin myös Helsingin itäpuolisia alueita. Järvön alue on noin 30 hehtaari suuruinen.
Rykmentin komentajana oli tuolloin eversti Torsti Lahti, toisen patteriston komentajana everstiluutnantti Pekka Uski ja killan puheenjohtajana Reijo Telaranta. Killan johtokuntaan valittiin Eero Sivunen varsinaisena jäsenenä ja Olli Saatsi varajäsenenä hoitamaan kiinteistöpuolta. 9.8. 1984 Killan johtokunta teki päätöksen Järvön kiltamajan rakentamisesta. Olli Saatsi piirsi ensin luonnoksen kiltamajasta, mutta se ei sellaisenaan täyttänyt Killan ja Puolustusvoimien vaatimuksia. Päätettiin tutkia valmiin majan hankintaa. Honkarakenteen tarjous samakaltaisesta 96.9 m2 majasta kuin esimerkiksi merivartiolla on käytössä, oli hinnaltaan noin 200 000 mk. 8.3. 1985 johtokunta päätti ostaa majan Honkarakenteelta. 11.4. 1985 lähti muutama kiltalainen hydrokopterilla Kajanuksen saunalta Järvöhön tiedustelemaan kiltamajan paikkaa. Rakennuslupamenettelystä ei tässä vaiheessa ollut selvää kuvaa.
Valmistelun jälkeen rakennustyöt päästiin aloittamaan äitienpäivänä 1985. Jo talvella jäiden aikana oli kairaamalla tiedusteltu tilapäinen väylä, jota pitkin kuljetuslautalla saatettiin 11.5. tuoda saaren kaakkoiskärkeen kaksi talotehtaalla täyteen lastattua rekka-autoa, jotka oli ajettu lautalle Santahaminassa. Rakennus pystytettiin kahden päivän aikana toteutetuissa talkoissa, joihin osallistui noin viisikymmentä miestä, mukana myös suuri määrä varusmiehiä, joiden työpanos oli ratkaisevan tärkeä. Talkoiden aikana kahden rakennuksen kaikki puutavarat kannettiin purkauspaikalta rakennuspaikoille ja kiltamaja pystytettiin.
SlRtR oli killan johtokunnan pöytäkirjan mukaan luvannut hoitaa rakennusluvat, mutta ne jäivät työn tuoksinassa kuitenkin hankkimatta. 26.6. 1984 Kilta anoi rakennuslupaa Puolustusministeriöstä, ja 1.7. 1985 Puolustusministeriö myönsi puolestaan luvan rakentamiselle. Ministeriö edellytti kuitenkin, että lupa hankitaan myös kunnallisilta rakennusviranomaisilta. Tässä vaiheessa rakentaminen oli jo kovaa vauhtia käynnissä.
Kiltamajasta etelään avomeren tuntumaan pystytettiin rantasauna aittoineen. Kesän aikana talkoita järjestettiin useimpina viikonloppuina niin rakentamisen kuin erilaisten kuljetustenkin merkeissä. Vaativimpiin tehtäviin paikattiin mukaan ammattimiehiä varmistamaan työn onnistuminen. Jo juhannuksena saunottiin saunassa. Kiltamajan avajaiset voitiin viettää jo 7.9.1985, vaikka kaikkia tavoitteiksi asetettuja rakennustöitä ei tuolloin ollutkaan vielä saatettu loppuun. Kiltamaja ja rantasauna sekä sataman ensimmäinen pienvenelaituri olivat kuitenkin tuolloin jo valmiina.
Jatkorakentaminen grillikatosten, käymälöiden, liiterin ja lisälaitureiden osalta toteutettiin tasatahdissa saaren käytön kanssa. Järjestyssäännöt Järvön käytöstä ja kiltalaisten jäsenkortit saatiin vuonna 1986. Saadessaan luvan rakennustöille kilta oli samalla lupautunut huolehtimasaaren vartioinnista. Niinpä saaressa onkin pidetty yllä viikon jaksoissa vartiopäällikköjärjestelmää veneilykausien ajan. Aikoinaan huonosti hoidettu lupa-asia jouduttiin myös hoitamaan kuntoon.
Killan hankkima vene sekä LA-radiokalusto ovat yhdessä Mäkiluodon kautta kulkevan puhelinlinjan kanssa varmistaneet yhteydet saaresta mantereelle. Vanha Järvön vene vaihdettiin 1988 alumiiniseen perämoottoriveneeseen. Vene on pääasiassa enemmän tai vähemmän ”virallisessa” käytössä, päivystäjän yhteysajossa ja pientavaran siirtämisessä saareen. Vuonna 1989 hankittiin 500 litran vesisäiliö, jonka täyttämisestä huolehtii Mäkiluoto. Vuosittain on suoritettu pieniä korjauksia kuten saunan katon korjaus. Melkein jokaisen talven jälkeen on myös laitureita jouduttu korjaamaan.
Kiivain rakentamisen kausi oli Suomenlinnan Rannikkotykistökillalle erittäin vaativa. Töiden organisointi, materiaalien hankinta, talkoiden järjestäminen ja kaiken rahoittaminen olivat täysin vapaaehtoisin voimin hoidettavaksi vaativia haasteita. Keräysten lisäksi rakentamista rahoitettiin noin 137 000 mk:n pankkilainalla. Killan jäsenistä raskaimman vastuun kantoivat projektia vetäneet Kalevi Hilli, Raimo Partinen ja Olli Saatsi sekä Pekka Ahtola, jonka vuonna 1988 tekemällä 100.000 mk:n lahjoituksella hoidettiin jäljellä olevat velat.
Järvön käyttö ja ylläpito
Saaressa on järjestetty lukuisasti killan ja SlRR/SlRtR:n yhteisiä tilaisuuksia, vierailuja ja kokouksia. Lisäksi Järvötä on markkinoitu ulkopuolisille kulujen peittämiseksi. Alkuaikoina yritettiin vieraille järjestää kaikenlaista ohjelmaa, muun muassa kalasafari, mutta tästä on myöhemmin luovuttu muun muassa sen vaatiman suuren työn takia. Viime vuosina viikonloput on pyritty pyhittämään pelkästään jäsenten käyttöön. Tavallisinakin viikonloppuina Järvön pienvenelaitureissa on veneilykauden aikana vilkasta. Esimerkiksi vuonna 1991 kävi Järvössä noin 1000 henkilöä, vieraili runsaat 250 venettä ja käyttövuorokausia oli 366.
1980-luvun loppupuolella alkoi Järvössä esiintyä yhä enemmän järjestyshäiriöitä. Saaressa kävi ja oleili kiltaan kuulumattomia venekuntia, joita ei kirjattu vieraskirjaan eikä vierailuista suoritettu vierasmaksua. Satama-alueella käyttäydyttiin toistuvasti sääntöjen vastaisesti ja aiheutettiin vaaratilanteita, joihin killan johtokunnan oli pakko puuttua Puolustusministeriön kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti. Naapurin, Oy Tryhamn Ab:n kanssa, oli pieniä riitoja. Tilanne korjattiin muun muassa laatimalla kiltamajalle ja sen käytölle tarkat säännöt. Majan vuokraaminen ulkopuolisille viikonloppuisin lopetettiin. Viikonloput pyhitettiin kiltalaisten käyttöön.
Koska Järvö pitkään oli ollut ”käyttämättä”, oli varsinkin naapurisaaren Ormholmenin väki tottunut liikkumaan Järvössä vapaasti, vaikka kyseessä on Puolustusvoimien alue. Ormholmenissa on HSK:n (Helsingfors Segelklubb) satama. HSK informoi jäsenilleen syksyllä 1985 ”uudesta naapurista ja siitä miten siihen pitäisi suhtautua. Kun kilta sai rakentaa majansa Järvöhön, se sitoutui kuten on todettu samalla ”vartioimaan” saarta. Ulkopuolisten pitäminen poissa Järvöstä aiheutti alussa pientä kitkaa mutta tilanne saatiin pian hallintaan.
Jotta killasta ei tulisi pelkkä venekerho, on veneilijöiltä pitänytkin periä erillinen veneilijän liittymismaksu, jonka lisäksi venevierailta peritään erillinen kerta- tai vuosimaksu. Kesäkuussa 1989 Ympäristöministeriö teki aloitteen Uudenmaan lääninhallitukselle työryhmän asettamisesta selvittämään Porkkalan niemen kärjen ja ympäröivän saariston luonnonsuojeluarvot ja niiden merkitys virkistyskäyttöön. Työryhmä asetettiin ja 18.7 1989 pidettiin Järvössä eri osapuolten välinen neuvottelu, jossa kaavailtiin että Järvön lounaiskärki aidattuna voisi tulla kyseeseen yleisenä ankkurointi- ja pysähdyspaikkana. Luovutettavien alueiden rajat esitettiin siten tämän mukaan joulukuun 10. päivänä 1990 päivätyn työryhmän raportissa. Puolustusministeriön kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti Järvöstä luovutettiin 1.3 hehtaarin kokoinen alue Järvön lounaiskärjestä uusimaalaisten huviveneilijöiden käyttöön. Sopimus tuli voimaan 1.7. 1991. Elokuussa pidettiin kaksi kokousta, joissa kartoitettiin saaren lounaisosan vartiointia, järjestystä, jätehuoltoa ja alueen aitausta. Aita pystytettiin vuoden 1991 loppupuolella. Kesällä 1991 esitettiin Järvössä kävijöiden taholta kalakerhon perustamista. Johtokunta pyysi aloitteentekijöiltä tarkempaa kirjallista suunnitelmaa.
Käytetyt lähteet
1. Kirjallisuus ja lehdet
Appel, E: Kampen för Porkala, Helsinki-Porvoo 1967
Enqvist, Ove: Mäkiluoto, Helsinki 1997
In memoriam, lotsen Karl Johan Söderling, Hufvudstadbladet 17.1.1914
Karumaa, Björn: Kylänvanhin (Svea Eklundin haastattelu),
Porkkalan venekerhon jäsenlehti 2/1988
Lindqvist, Rafael: Finlandskä hjältar i Krimkriget, Hufvudstadbladet 15.1.1939
Lönnqvist, Bo: Om folkkulturen i Kyrkslätt, Västra Nyland 29.6.1975
Silaste, R: Kiltamajan avajaiset Järvössä 7.9.1985, Linnake 3/1985
2. Arkistolähteet
Pääesikunnan operatiivisen osaston Porkkalan palautukseen liittyvät asiakirjat, Sota-arkisto
Puolustusministeriön kiinteistöosaston arkiston Järvööseen liittyvät asiakirjat Suomenlinnan Rannikkotykistökillan arkisto
Svenska Litteratursälskapet, Folkkulturarkivet, samling 217 (Gabriel Nikander)
3. Haastattelut
Eklund, Svea 21.6.1988
Malmström, Pehr 14.6.1988
Telaranta, Reijo 28.10.1988
Lundberg, Greta 8.9.1988
[KK1]Onko näin?