Vuosikokous pidettiin Redissä

Killan vuosikokous 3.3.2023 pidettiin tällä kertaa Redin kauppakeskuksen neuvottelutilassa. Tila toimi tähän tarkoitukseen oikein hyvin – olihan se hyvien yhteyksien päässä keskeisellä paikalla Helsingissä. Paikalla oli reilut kolmekymmentä kiltalaista osallistumassa killan päätöksentekoon. Keskeisimpiä päätöksiä olivat toki toimintakertomuksen, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja talousarvion vahvistaminen sekä uudesta johtokunnasta päättäminen. Johtokunta uudistui hieman kun Lue lisää…

Seminaari: Rannikkopuolustuksen meritorjuntaohjukset 22.4.

Maanpuolustuksessa puhutaan usein kynnysasejärjestelmistä. Näin tehtiin erityisesti MTO 85:n (RBS 15) kohdalla. Pitkäkantamaiset ja vaikeasti torjuttavat meritorjuntaohjukset oli sellaisiksi helppo mieltää, semminkin kun niitä aluslavettien lisäksi oli vaikeasti paikannattavilla kuorma-autolaveteilla. Mutta mikä oli MTO 66:n merkitys maanpuolustukselle ja kuinka päteväksi asejärjestelmä muodostui rannikkotykistön kehitystoiminnan myötä. Seminaarissa voidaan myös spekuloida sillä, Lue lisää…

Kutsu killan vuosikokoukseen

Vuosikokous Killan vuosikokousilta on perjantaina 3.3. klo 17:30 alkaen tilassa “Redi neuvottelee”, joka on kauppakeskus Redin länsipään toisessa kerroksessa (https://www.redi.fi/pohjakartat/?place=2A-100) eli Hermannin rantatieltä yksi kerros ylöspäin ja Kalasataman metrolaiturin tasolta yksi kerros alaspäin. Paikalle pääsee mm. metrolla tai bussilla. Autoilijat saavat Taskuparkki-sovelluksella kolme tuntia ilmaista parkkiaikaa. Aloitamme vuosikokouksella. Asialistalla ovat sääntöjen mukaiset vuosikokousasiat: kertomus Lue lisää…

Durlacher-tykin entisöinti

Kirsi Kostamo laatima artikkeli julkaistaan 1/2023 Rannikon Puolustajassa. Kuivasaaren sotahistoriallisesti arvokkaan 10-tuumaisen Durlacher-tykin entisöinti. 10 ” Durlacher-tykit muodostivat ensimmäisen maailmansodan pääaseistuksen rannikollammekattaen esimerkiksi koko Helsingin edustan saarille rakennetun puolustuslinjan. Kuivasaareneteläosassa sijaitsevan tykistöpatterin rakentaminen aloitettiin v. 1915-16 osana Helsingin suojaksisuunniteltua saaristolinnoitusketjua. Suureen betonirakenteiseen patteriin sijoitettiin neljäkymmentuumaista Durlacher-tykkiä (254/45 D), joiden kantama Lue lisää…

Suomenlinnan rannikkotykistökillalla aktiivinen kesä

Kirsi Kostamon kirjoittama artikkeli on julkaistu Rannikon Puolustajassa 4/2022. Parin koronapandemian takia hiljaisemman vuoden jälkeen Suomenlinnan rannikkotykistökillantoiminta palautui ’normaaliin’. Kuivasaaressa järjestettiin useita talkoita ja kolmeyleisöviikonloppua, joilla retkeilijöiden oli mahdollista tutustua joko saaren sotahistoriaan tailuontoon. Järvössä järjestettiin lastenleiri ja talkoiltiin. Killan aluskalustoa kunnostettiinsuunnitellusti ja M/S Kuivasaari oli mukana kesän aikana järjestetyllä Lue lisää…

Killan 60-vuotisjuhla perjantaina 11. marraskuuta

Kilta juhlii tänä vuonna 60-vuotista taivaltaan, joten jouluglögi korvataan hieman juhlallisemmalla konseptilla. Ajankohdaksi on valittu perjantai 11. marraskuuta kello 18.00 ja paikka on Tapanilan työväentalo osoitteessa Sompiontie 4. Paikka mahdollisti meille edullisen, mutta juhlallisen tilaisuuden. Parhaiten paikan päälle pääsee junalla, sillä heti juna-asemasta pohjoiseen sijaitsevaa alikulkutunnelia pääset suoraa juhlapaikalle. Illan Lue lisää…

Uusia jäsentuotteita

Kilta hankki kesällä 2022 pari Kuivasaari-tuotetta eli termosmukeja ja kangaskasseja Obuhov-logolla ja Kuivasaari-tekstillä. Tuotteita voi ostaa joko killan tapahtumissa Kuivasaaressa tai killan verkkokaupasta https://slrt-kilta.fi/kauppa/

Kotiutuvia palkittiin

Rannikkoprikaati kotiutti 15.3.2022 Upinniemessä 255 vuorokautta palvelleet varusmiehet. Päätöstilaisuudessa Upinniemen ruokalassa myös Suomenlinnan rannikkotykistökilta palkitsi perinteiseen tapaan yhden tulipatterin varusmiehen hyvästä palveluksessa. Tällä kertaa järeän laukausta kuvaavan taulun ja killan juhlakirjan sai korpraali Santeri Rahkola. Palkinnot luovutti killan puheenjohtaja kommodori (evp) Auvo Viita-aho. Kuvia tapahtumasta löydät täältä.