EDIT – Tämä tapahtuma jouduttiin perumaan mm. vähäisen osallistujamäärän takia. Pyritään siihen, että keväällä Kuivasaaressa järjestetään kevätkauden avajaiset saman tyyppisellä konseptilla niin, että mahdollistetaan saareen tutustuminen samalla myös vain päiväseltään. Päiväohjelman jälkeen jälkeen halukkaille poiskuljetus ja saareen yöksi jääville vielä iltaohjelmaa.

Hyvää syksyä toivotellen, pj

————————-

Kuivasaaren kauden päättäjäiset pidetään viikonloppuna 9.-10.10. Kaikki Suomenlinnan Rannikkotykistökillan jäsenet ovat tervetulleita eikä osallistumismaksua peritä. 

Kuljetukset linnakeveneellä lähtevät Santahaminan Radioniemestä, jossa on MPK:n Etelä-Suomen maanpuolustuspiirin ja Meripuolustuspiirin yhteinen koulutusrakennus osoitteessa Radioniementie 1. Laiturialueelle päästään kääntymällä koulutusrakennuksen länsipäästä (vasemmalta puolelta) kaksi kertaa vasempaan. Pysäköinti on koulutusrakennuksen pihalla, eI laiturialueen lähellä olevalla nurmikolla. Autoilijat saavat tarkemmat ohjeet. 

Lauantaina 9.10. on kaksi lähtöä: klo 9, jos olet valmis auttamaan valmisteluissa, joissa mm. kaivetaan pakkasesta ruuat, järjestellään paikkoja, laitetaan pöytiä paikoilleen ja koristellaan vanha kasarmi. Tule kello klo 13, jos osallistut vain viimeistelyyn ja itse juhlintaan. Ohjelmassa on aluksi yhteinen jutteluhetki kahvin ja pullan kera sekä sen jälkeen vapaata oleilua, ruokailu, sauna ja perinteiset iltatanssit. Kilta tarjoaa kahvit, illallisen ja aamiaisen. 

Paluukuljetus linnakeveneellä lähtee sunnuntaina puolen päivän aikaan. Majoitus on rivitalossa ja vanhalla kasarmilla. Armeijan kerrossängyt patjoineen ovat käytössä. Huomaa, että syksy saaristossa voi olla kolea eikä majoitustiloissakaan välttämättä kovin lämmintä ole. Kannattaa siis pukeutua lämpimästi ja muutenkin sään mukaisesti sekä ottaa lämmin makuupussi tai peite mukaan. KIRJALLISET ilmoittautumiset viimeistään maanantaina 27.9. Nina Siitoselle, puh. 040 820 1122, ninamaija[at]iki.fi

Nimen ja yhteystietojen lisäksi tarvitaan myös syntymäaika Santahaminan kulkulupaa varten. Tarvittaessa Nina antaa lisätietoja.


0 kommenttia

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *