Kilta juhlii tänä vuonna 60-vuotista taivaltaan, joten jouluglögi korvataan hieman juhlallisemmalla konseptilla. Ajankohdaksi on valittu perjantai 11. marraskuuta kello 18.00 ja paikka on Tapanilan työväentalo osoitteessa Sompiontie 4. Paikka mahdollisti meille edullisen, mutta juhlallisen tilaisuuden. Parhaiten paikan päälle pääsee junalla, sillä heti juna-asemasta pohjoiseen sijaitsevaa alikulkutunnelia pääset suoraa juhlapaikalle. Illan hinta jäsenille on vain 30 euroa ja seuralaisille (jos ei jäsen) vain 40 euroa. Ja illalla kuullan myös esitelmä Ukrainan rantamaan taisteluista kenraalimajuri Pekka Toverin pitämänä.

Alustavasti juhlapäivä alkaa ainakin pienellä joukolla Suomenlinnassa kello 14.15 Keltaisen Rykmentin muistolaatalla, jonne kilta laskee seppeleen, sillä myös Keltaisella Rykmentillä on juhlavuosi (80 vuotta). Seppelettä ovat lupautuneet puheenjohtajan kanssa laskemaan ainakin Kaarlo Martikainen ja Timo Elolähde (killan lipun kanssa). Lautta Suomenlinnaan lähtee kello 13.40.

Tällä kertaa kutsu iltajuhlaan on kahdelle, eli voit tuoda halutessasi seuralaisen, vaikka tämä ei kiltaamme kuuluisikaan. Tapahtumaan ilmoittaudutaan ensisijaisesti maksamalla illalliskortti osoitteessa slrt-kilta.fi/tapahtumat/60v. Ilmoittaudu viimeistään perjantain 4.11.2022 kuluessa. Sairastumisen pelossa ei tarvitse jättää ilmoittautumista viime tippaan, sillä maksun saat takaisin, jos joudut peruuttamaan tulemisesi.

Jos verkkomaksamisessa on ongelmia, voit pyytää perinteisiä maksutietoja osoitteesta timo.elolahde@outlook.com

Nähdään Tapanilassa!


0 kommenttia

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *